Viimeisinä klassisina arvokisoina, ainakin toistaiseksi ennen uusien sukupolvien lapsuusmuistojen vanhentumista, pidetään Alankomaissa ja Belgiassa järjestettyjä vuoden 2000 EM-kisoja. Proustilaisen muistojen vuon käynnistävät Figon ja Zidanen taiturimaiset suoritukset, Jaap Stamin ja Pierluigi Collinan hiestä kiiltelevät kaljut, Dennis Bergkampin eleganssi ja jalkapallohistorian paras nolla-nolla -matsi.
Virallisen kisakappaleen Campeone esitti ruotsalainen eurodance-ryhmä E-Type. Virallisen kisapallon toimitti Adidas ja maskottina toimi leijonan hahmossa esiintynyt Benelucky. Kisojen virallisina yhteistyökumppaneina toimivat Adidas, Adecco, Carlsberg, Cisco Systems. Coca-Cola, Fujifilm, Hyundai, JVC, MasterCard, McDonald’s, Nestlé, Philips, PlayStation, Pringles, PSINet, Sportal, Total Five ja Unilever.
Isäntämaat Alankomaat ja Belgia selvisivät automaattisesti kisoihin, muista 14 kisapaikasta kisasivat 49 joukkuetta, jotka jaettiin yhdeksään lohkoon. Karsintoihin osallistui myös pieni ja sisukas Suomi, joka oli samassa lohkossa Saksan, Turkin, Pohjois-Irlannin ja Moldovan kanssa. Suomi jäi lohkossa kolmanneksi, mutta mieliin on painunut erityisesti hieno vierasvoitto Turkista Istanbulissa Mixu Paatelaisen, Jonatan Johanssonin ja Jari Litmasen maaleilla. Muuten Richard Möller Nielsenin valmentama Suomi onnistui voittamaan Pohjois-Irlannin ja Moldovan Stadikalla.
Kisojen suurimpana ennakkosuosikkina pidettiin Frank Rijkaardin valmentamaa Alankomaiden joukkuetta. Joukkue oli täynnä Euroopan parhaissa seuroissa pelanneita tähtiä. Uuden vuosituhannen ihanteita vastasi parhaiten keskikentän työjuhtana isoja kilometrimääriä rastat heiluen värikkäissä laseissaan juossut Surinamin Paramaribossa syntynyt pallotaituri Edgar Davids. Sen lisäksi, että Davids oli terrierimäinen puolustava keskikenttäpelaaja, tunnettiin hänet myös taitavana pelaajana, joka oli nuoruudessaan hionut freestyle-taitojaan loputtomiin Amsterdamin kaduilla.
Lohko A:ssa Portugalin ja Romanian jalkapalloilun kultaiset sukupolvet yllättivät Englannin ja Saksan. Valioliiga-tähdillä kuorrutettu Englannin joukkue näytti menevän menojaan, kun se johti Portugalia 2-0 David Beckhamin syötettyä Paul Scholesin ja Steve McManamanin maalintekoon. Sitten kisojen ilahduttavin joukkue laittoi isomman vaihteen silmään.
McManamanin maalista oli ehtinyt kulua viisi minuuttia, kun Luis Figo sai pallon keskiympyrässä ja lähti kuljettamaan eteenpäin kenenkään haastamatta. Noin 30 metrin päässä maalista Figo päätti kokeilla onneaan kaukolaukauksella. Englannin maalissa David Seaman ei voinut ylänurkkaan leijailleelle osumalle yhtään mitään.
Pallon lentäessä vastustamattomasti verkkoon kentän laidalla harmaaseen pukuun pukeutunut Eusebio tuuletti villisti. Figo oli nyt pystynyt samaan minkä Eusebio oli niin usein peliuransa aikana tehnyt, käänsi yhdessä hetkessä, yhdellä taianomaisella suorituksella jo hävityn ottelun päälaelleen. Figo oli matkalla maailman kalleimmaksi pelaajaksi siirtyen kisojen jälkeen Barcelonasta Real Madridiin maailmanennätyssummalla.
Vielä ennen puoliaikaa Joao Pinto pusersi itsensä väkisin Sol Campbellin eteen ja käänsi taidokkaasti päällään Rui Costan keskityksen maaliin. Tunnin kohdalla Figon syöttö löysi rangaistusalueelle vapaaksi unohtuneen Nuno Gomesin, joka laittoi pallon maaliin ja Portugali otti kolme pistettä mahtavan nousun päätteeksi. Pihapeleissä ympäri Eurooppaa kaikilla oli tämän illan jälkeen uusi suosikkijoukkue.
Portugalin joukkueen runko koostui pelaajista, jotka olivat voittaneet kaksi peräkkäistä nuorten maailmanmestaruutta vuosina 1989 ja 1991. Paulo Sousan ja Luis Figon johdolla Portugali esitti jo lupauksia herättäviä otteita vuoden 1996 EM-kisoissa, jolloin taival päättyi puolivälieriin Tshekkiä vastaan.
Portugalin joukkueessa oli vielä vanhan ajan arvokisojen löytämisen riemua, silloin kun internetiä ei ollut ja vuodessa televisioitiin arvokisoja lukuunottamatta vain muutamama ottelu. Uudelle vuosituhannelle tullessa Fiorentinan mestarillinen kapellimestari Rui Costa oli tuttu, samoin Jari Litmasen seurakaverina pelannut Barcelonan maaginen laituri Luis Figo. Muut nimet sen sijaan olivat uusia tuttavuuksia. Akrobaattinen maalivahti Vitor Baia, puolustuksen lukkona luutinut Fernando Couto, kummallisessa nenätarrassan hölkkäillyt Joao Pinto, rasvaisessa liimaletissään paitsion rajamailla maannut Nuno Gomes ja blondatussa luolamiesparrassa vastustajien hyökkääjiä telonut Abel Xavier painuivat katsojien mieleen.
Pelaajien nimet olivat kuin uusia meriä ja mantereita löytäneillä löytöretkeilijöillä. Baia, Couto, Dimas Teixeira, Paulo Bento ja Capucho olisivat Englannin kukistamisen lisäksi voineet mielikuvissa aivan yhtä hyvin löytää meritien Intiaan tai valmistaa portviiniä Dourojoen varrella. Tuon ajan lasten ja nuorten naamalle nousee edelleen leveä virne joka kerta, kun joku kuiskaa lempeän vaaleanpunaisessa kesäillassa ”Joao Pinto”. Portugalilaiset etenivät lohkostaan jatkoon puhtaalla pelillä. Röyhkeyden huippuna avainpelaajiaan lepuuttanut Portugali murskasi lohkon viimeisessä ottelussa hallitsevan Euroopan mestarin Saksan 3-0 Sergio Conceicaon tehdessä hattutempun.
Saksan jalkapallomaajoukkuetta nöyryytettiin nyt perin pohjin toistamiseen. Ranskan MM-kisoissa Die Mannschaft oli pudonnut puolivälierissä hävittyään Kroatialle 3-0 ja nyt joukkue ei kyennyt voittamaan otteluakaan ja jäi alkulohkoon. Myös Englanti jäi alkulohkoon, kun Three Lions hävisi yllättäen Romanialle. Phil Neville hölmöili ottelun loppuhetkillä rangaistusalueella ja Ionel Ganea vei Romanian 2-3 –voittoon ja puolivälieriin.
Saksalaiset tarttuivat kahden perättäisen arvokisanöyryytyksen jälkeen toimeen saksalaisella pieteetillä. Raphael Honigstein kuvaa kirjassaan Das Reboot kuinka maan jalkapalloliitto uudisti koko saksalaisen juniorijärjestelmän, pelaajatarkkailun ja valmentajakoulutuksen. Rahaa kului, valmentajia palkattiin ja jalkapalloakatemioiden verkosto ulotettiin kaikkialle liittovaltion alueelle. Vuoden 2006 kotikisoista lähtien Saksa on sijoittunut arvokisoissa aina neljän parhaan joukkoon. Englannissa taas mikään ei edelleenkään muuttunut. Englanti ei ole edelleenkään päässyt arvokisoissa neljän parhaan joukkoon sitten vuoden 1996 kotikisojen. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että Saksassa Bundesliigalle miljoonia syytänyt mediajätti Kirch ajautui 2000-luvun alussa konkurssiin, jolloin saksalaisseurojen oli pakko antaa enemmän mahdollisuuksia omille kasvateilleen, kun kovapalkkaisiin tähtiin ei ollut varaa. Englannissa Valioliiga sen sijaan purskutti eteenpäin yhä suurempien TV-sopimusten voimin.
Alkulohkoissa nähtiin todella monia hienoja otteluita. Kaikkea sitä mitä rahassa kylpenyt uudelle teknologian ja tiedonvälityksen vuosituhannelle ponnistanut jalkapallo lupasi kaikissa urheiluvälinevalmistajien ja videopelituottajien mainosfilmeissä ja promokuvissa.
Brysselissä Galatasarayn tuore UEFA Cup -voittaja Hakan Sükür teki kaksi Belgian verkkoon ja Rüstü Recber torjui sankarillisesti kaikki Belgian maalintekoyritykset. Voitolla Turkki eteni isäntämaan kustannuksella jatkoon, kun samanaikaisesti Eindhovenissa Italia voitti Ruotsin 2-1 Alessandro Del Pieron viime hetkien maalilla.
Jugoslavian (tai tarkemmin Serbian ja Montenegron) joukkue ei välittänyt puolustamisesta, kun Balkanin pallotaiturit päästivät piskuisen Slovenian 0-3 -johtoon. Vasta Lazion Sinisa Mihajlovicin lennettyä kentältä pihalle tunnin kohdalla, alkoi Jugoslavian joukkue päästä peliin mukaan ja tuli lopulta tasoihin Savo Milosevicin ja Ljubinko Drulovicin maaleilla.
D-lohkossa Tshekistä tai Tanskasta ei ollut vastusta ennakkosuosikeille Ranskalle ja Alankomaille, jotka varmistivat jatkopaikkansa jo kahden ottelun jälkeen.
Alkulohkojen jälkeen suurimmat mestarisuosikit olivat suvereenisti samasta lohkosta jatkoon menneet Ranska ja Alankomaat sekä kisojen kauneinta ja sähäkintä futista pelannut yllätyspaukku Portugali. Muut puolivälieräjoukkueet olivat Romania, Italia, Turkki, Espanja ja Jugoslavia.
Puolivälierät alkoivat Amsterdamissa Portugalin ja Turkin ottelulla. Alpay Ozalan sai puolen tunnin pelin jälkeen punaisen kortin ja Luis Figo johdatti A Selecao das Quinasin jatkoon syöttämällä Nuno Gomesin kahdesti maalintekoon. Turkin joukkue ei ollut ollenkaan pöllömpi ja se olisi voinut hyvin edetä jatkoon, jos ei olisi joutunut pelaamaan vajaalla tunnin ajan. Pitkälti sama joukkue otti MM-pronssia kaksi vuotta myöhemmin.
Juventuksen suuri herrasmies Alessandro del Piero katseli Brysselissä penkiltä, kun Italia kellisti Romanian Filippo Inzaghin ja Francesco Tottin maaleilla. Viimeistä maaotteluaan pelannut Karpaattien Maradona Gheorghe Hagi rähisi, ärsytti ja haukkui kuin bukarestilainen peruspiski. Pelaajasuuruuden maajoukkueura päättyi filmaamisesta saatuun toiseen varoitukseen ja ulosajoon.
Jugoslaviasta ei ollut Alankomaiden pysäyttäjäksi. Patrick Kluivert latoi Rotterdamissa 47 000 silmäparin edessä hattutempun ja hollantilaiset etenivät jatkoon lukemin 6-1. Ranska voitti Brüggessa Zidanen ja Djorkaeffin maaleilla Espanjan. Ranskalla oli hirmuisesti onnea voitossaan, kun Raul epäonnistui 89. minuutilla rangaistuspotkussa.
Ranskan ja Portugalin välierässä Nuno Gomes avasi maalinteon upealla tuikkauksella etukulmaan. Tässä vaiheessa odotettiin jo Luis Figon nousevan näiden kisojen Cruijffiksi. Maestroksi ja taikuriksi, joka vei altavastaajan finaaliin ja jonka legenda muistettaisiin aina näiden kisojen kautta. Figon illan kuitenkin pilasi vieläkin suurempi maestro. Marseillen velho Zinedine Zidane otti ottelun haltuunsa toisella puoliajalla maagisella tavalla. Zidane pyöritti pallonriistoon pyrkineitä portugalilaisia monesti kuin taidokkain matadori. Se oli ylevää, taidokasta ja majesteettista. Se oli kuin balettia, kepeää kuin pariisitarten yöpaidat ja ilakoivaa kuin shimmy-tanssi.
”Hän oli erityinen pelaaja. Hän loi tilaa tyhjästä. Ei ollut väliä missä tai miten hän sai pallon, mutta hän selvisi aina pälkähästä. Hänen mielikuvituksensa ja taitonsa oli jotain uskomatonta.” – Edgar Davids Zidanesta
Thierry Henry toi Ranskan tasoihin kun toista puoliaikaa oli kulunut reilu viisi minuuttia. Portugali puolusti koko toisen puoliajan tiukasti, eivätkä Anelka, Henry tai Trezeguet päässeet iskemään tarvittavaa voittomaalia. Abel Xavier oli lähellä voittaa ottelun Portugalille. Xavier pääsi lisäajalla ensimmäisenä Luis Figon lähettämään vapariin ja Fabien Barthez sai vain vaivoin torjuttua puskun. Xavier oli lopulta se, joka hävisi ottelun. Jatkoaikaa oli jäljellä enää muutama minuutti, kun Trezeguet ryntäsi pallon kanssa rangaistusalueelle. Trezeguet pääsi vastaan syöksyneen Baian ohi, mutta ajautui pieneen kulmaan, josta yritti lähettää pallon maaliin. Abel Xavierilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin torjua pallo kädellään. Linjatuomari heilutti lippuaan vimmatusti virheen merkiksi. Erotuomari osoitti rangaistuspotkua. Portugalilaiset protestoivat raivokkaasti minuuttien ajan. Tuntui julmalta ja kohtuuttomalta, että heidän hienot kisansa päättyisivät tähän, mutta mikään ei auttanut. Zidane laittoi pallon varmasti maaliin, ja kultaisen maalin säännön ollessa voimassa ottelu päättyi siihen.
Toisessa välierässä Amsterdamissa hollantilaiset olivat valmiita jyräämään Dennis Bergkampin ja Patrick Kluivertin johdolla italialaisten yli ja kaikki näytti menevän suunnitellusti, kun Gianluca Zambrotta ajettiin ulos toisen varoituksen myötä jo 34 minuutin kohdalla. Paria minuuttia myöhemmin Oranje sai rangaistuspotkun. Frank de Boer laukoi tarkan rangaistuspotkun kohti alanurkkaa. Francesco Toldo Italian maalissa ojensi koko 196-senttisen vartensa ja jollain ilveellä sai sormenpäänsä pallon tielle ja torjui pallon kauniisti ohi maalin. Toldo hyppäsi ylös tuulettamaan villisti kuin olisi itse tehnyt maalin. De Boer hautasi kasvonsa käsiinsä.
Francesco Toldo oli haparoinut alkulohkossa ja italialaislehdistö oli vaatinut valmentaja Dino Zoffia vaihtamaan Toldon Christian Abbiatiin. Zoff oli lehdistön ja yleisön vaatimuksista huolimatta pysynyt uskollisena Toldolle ja nyt Zoffin luottamus palkittiin. Toldo, joka oli sukupolvensa parhaita maalivahteja, ei olisi edes seissyt tolppien välissä ellei Parman nuori Gianluigi Buffon olisi murtanut rannettaan ennen kisoja.
Heti toisen puoliajan alkuun italialaisten toivoton puolustustaistelu näytti päättyvä, kun hollantilaisille annettiin jälleen rangaistuspotku kun Mark Iuliano kaatoi rangaistusalueelle pyrähtäneen Edgar Davidsin. Kluivert asettui laukomaan. Tolppa! Hollantilaisten turhautuivat koko ajan yhä pahemmin. Heidän pyrkimystensä tiellä seisoi näkymätön este. Jos oranssipaidat pääsivät upean ottelun pelanneiden Paolo Maldinin, Alessandro Nestan ja Fabio Cannavaron ohi, jäivät kaikki laukaukset ja keskitykset Toldon näppeihin. Jatkoajalla vajaalla sinnitellyt Italia venyi äärimmilleen. Toldo esti kerta toisensa perään Clarence Seedorfin, Edgar Davidsin ja Kluivertin maalintekoyritykset.
“En oikeastaan tiedä miten pysäytin ne kaikki laukaukset.” – Francesco Toldo
Ennen ammattilaisuraansa tarjoilijana Padovassa työskennellyt Francesco Toldo teki itsestään lopullisesti sankarin rangaistuspotkukilpailussa. Toldo torjui upeasti Frank de Boerin ja Paul Bosveltin potkut ja vielä kun Jaap Stam vetäisi pallon viisi metriä maalin yli, oli melkein 90 minuuttia vajaalla taistellut Azzurri selvitytynyt finaaliin. Italialaiset riemuitsivat. He olivat voittaneet ihmeen kaupalla, aivan kuin itse paavi olisi siunannut heidän voittonsa etukäteen Vatikaanissa. Hollantilaisten protestanttien tyhjät katseet vaeltelivat Amsterdam Arenan katsomoista poistuvasta oranssista yleisömerestä ihmetellen miten he onnistuivat häviämään. Ottelun nähneet katsojat tiesivät nähneensä parhaan nolla-nolla-pelin koskaan.
Finaali Rotterdamissa oli tasainen ottelu. Peli aaltoili puolelta toiselle ja tarkasta puolustuksesta huolimatta molemmilla joukkueilla oli hyviä paikkoja. Demetrio Albertini vartioi tiukasti Zidanea ja suurimman uhkan Italian puolustukselle aiheutti toistuvasti Thierry Henry. Toista puoliaikaa oli pelattu kymmenen minuuttia, kun Italia avasi maalinteon. Hienon turnauksen pelannut Francesco Totti vapautti mestarillisella kantapääsyötöllä Gianluca Pessotton, joka keskitti maalin eteen ja Marco Delvecchion oli helppo siirtää Italia johtoon.
Italia vetäytyi puolustamaan johtoaan ja Dino Zoff vaihtoi Alessandro Del Pieron yksinäiseksi kärjeksi päättämään vastaiskuja. Vaihto näytti onnistuvan, kun Del Piero pääsi kaksi kertaa läpi, onnistumatta kuitenkaan maalinteossa. Ottelu oli jo lisäajalla ja alkoi vääjäämättä näyttää siltä, että Italia ottaisi toisen Euroopan mestaruutensa.
Fabien Barthez lähetti vielä yhden pitkän potkun ylös. Sylvain Wiltord sai pallon yllättävän vapaana, kääntyi ja livautti pallon epätoivoisesti torjuntaa yrittäneen Francesco Toldon alta. Jatkoaikaa oli kulunut 13 minuuttia, kun hyvin epätavanomaisesti Italian puolustus syötteli palloa vaarallisesti keskenään syvällä omalla alueellaan. Robert Pires nappasi pallon ja väisti kaksi taklausta ja syötti maalille. David Trezeguet laukoi pallon vasempaan yläkulmaan ja kultaisen maalin säännön ollessa voimassa päättyi ottelu Trezeguetin maaliin. Ranska oli Euroopan mestari.
“Joka kerta kun suljen silmäni, näen ne kaksi paikkaa, joista en saanut maalia. En vain pysty antamaan itselleni anteeksi.” – Alessandro Del Piero
Ranska oli ensimmäinen joukkue, joka onnistui voittamaan Euroopan mestaruuden hallitsevana maailmanmestarina. Ranska pelasi harvoin maagisesti, mutta teki aina sen mitä tarvittiin voittoon. Ilman Fabien Barthezin torjuntoja Ranska olisi hävinnyt sekä välierän että finaalin. Välierässä Marseillen suuri poika, Zinedine Zidane, oli parhaimmillaan ja kontrolloi kenttää ja palloa mestarillisesti. Joukkueella oli rutkasti onnea turnauksessa, mutta niin on yleensä tapana joukkueilla, jotka ovat täynnä rutinoituneita voittajia. Joukkueen jäsenistä Didier Deschamps, Marcel Desailly, Fabien Barthez, Christian Karembeu, Bixente Lizarazu, Zinedine Zidane ja Thierry Henry lukeutuvat siihen harvalukuiseen jalkapallon aatelistoon, joka on urallaan voittanut maailmanmestaruuden, maanosan mestaruuden, maanosan seurajoukkuekilpailun ja kansallisen mestaruuden.
championnatdeurope 